SONJA hyväsydäminen huora

Tuskin aivan tätä ajatteli Fjodor Dostojevski kirjoittaessaan mahdollisesti tunnetuinta teostaan Rikos ja rangaistus Pietarissa 1866. Ja kuitenkin, kun hän intensiivisesti keskittyi päähenkilöönsä Rodion Romanovitsh Raskolnikoviin, tuohon varattomaan mutta ah niin sairaaseen ja riutuvaan ylioppilaaseen, tuli hän samalla luoneeksi suuren joukon sivuhenkilöitä, joita Rikoksen ja rangaistuksen tarina myös syvältä koskettaa.

Juuri nuo sivuhenkilöt saavat nyt oman tunti viisitoista minuuttiaan kuuluisuudessa. Näytelmää voitaisiin kuvata myös eräänlaisena spinoff-tarinana, koska se sen sijaan että keskittyisi Raskolnikoviin, keskittyykin Marmeladovin perheeseen.

Tarinan keskiöön nousee Sonja, jonka mukaan näytelmä on (näppärästi) nimetty. Sonja on nuori tyttö jota niin käy kovasti sääliksi. Mutta koska hän on niin hyvä ja viaton, suorastaan enkeli, tuleekin säälin sijaan mieleen häpeä. Henkilökohtainen, maailmanlaajuinen häpeä.

Sonjan äitipuoli Katerina Ivanovna Marmeladova on nainen joka syntyi ylhäiseen sukuun, mutta rakastui väärään mieheen ja miehen kuoltua päätyi uudelleen naimisiin - mutta eipä onni taaskaan kolkutellut Katerinan ovella.

Ja koska nyt puhumme ihmisille niin tutusta (?) tuskasta ja kärsimyksestä  sekä elämästä ylipäätään, emme voi unohtaa Sonjan isää, Katerinan aviomiestä, Semjon Zaharyts Marmeladovia, tuota maailmaa (lue: pulloa) syleilevää juoppoa.

Tarinaan liittyy vielä muutamia muitakin henkilöitä, joista mainittakoon tutkintotuomari Porfiri Petrovitsh, jonka harmaat aivosolut saisivat Hercule Poirotinkin nostamaan hattuaan, sekä Amalia Lippewechsel, saksalaisyntyinen mutta omasta mielestään hyvin venäläistynyt vuokraemäntä.

Kun vanha kirja tai näytelmä dramatisoidaan uudestaan ei voida välttyä huomaamasta, että maailma ei muutu. Tekniikka kehittyy, ja ihmispolo luulee kehittyvänsä siinä mukana, mutta on väärässä, niin väärässä. Sillä kaikki tämänkin tarinan henkilöt ovat olleet olemassa jo kauan ennen Dostojevskiä, ja tulevat olemaan niin kauan kunnes ihminen lopulta tuhoaa itsensä. Seksiä, väkivaltaa, onnettomia kohtaloita, tietenkin joukossa muutama onnellisempikin, mutta niinkuin Sonja joutuu kadulle prostituoiduksi, niin joutuu joku muukin jossakin sillä hetkellä kun tätä tekstiä kirjoitetaan. Ja joku ostaa. Niin kuin suomalainen seksituristi Pietarin junassa sanoi: ”Kolmekymmentä vuotta olen tätä väliä reissannut, enkä usko että se on ketään haitannut”. Tätä voisi kysyä kaikilta maailman Sonjilta: ”Haittaako jos...”

Teatterin sanotaan peilaavan todellisuuttamme. Siksi tämäkin näytelmä on - ei tragedia, ei komedia, vaan - kohtauksia elämästä.

OHJAAJAN SANAT:

MIKSI?

Rikos ja rangaistus (Prestuplenije i nakazanije, ilm.1866) on monia tarinoita ja kohtaloita yht’aikaa kuljettava kokonaisuus. Suorastaan keitos. Miksi irrotin tuosta teoksesta näiden ihmisten (”ihmisparkojen”, saattaisi sanoa Fjodor Mihailovits Dostojevski) elämäntarinan ja  leikkasin sen kohtauksiksi, hetkiksi, näyiksi. Miksi dramaturgi lisäsi näytelmäämme uuden hahmon, joka ei ole lainkaan Dostojevskin kirjoittama – vaan nykypäivän, meidän, Suomen tuottama. Miksi näyttämöllä ei kuulla Tsaikovskia vaan poppia? Miksi tartuin ensinnäkään tähän materiaaliin?

Ehkä vastaukseni on sinänsä kliseinen argumentti: ”Klassikko on aina ajankohtainen.” Sillä onhan meillä(kin) noita kerjäläisiä nyt. Onhan seksituristeja, onhan alkoholismia, onhan lasten joutumista aikuisten surkean elämänhallinnan (sic!) uhreiksi. Mutta ehkä vastaukseni onkin monimutkaisempi, kummallisempi, itsekeskeisempi: Koska olen itse asunut Pietarissa. Koska se on niin lähellä, Pietari, ja kuitenkin kaukana. Koska Dostojevskin loputtomassa sanatulvassa uiskentelee hienosti kuvattuja ihmisiä. Hahmoja, joita on haasteellista tuoda teatteriin ja näytellä. Tehdä lihaksi. - Ja huomatkaa, nuo ihmisethän ovat ihan tuttuja nykypäivän näkökulmasta...

Tampereella 21.1.2009
Esityksen ohjaaja

>> Sonja - hyväsydäminen huora